Panimo

Vielä vuosi 2012 oli ipa-oluiden ystäville kuivaa aikaa. Kotimaisia ei juuri löytynyt, eivätkä Amerikasta rahdatut aromipommit olleet tarpeeksi tuoreita. Halu juoda timanttista ipaa Suomessa sytytti kipinän Hessun ja Topon ensimmäisiin autotallipanoihin.

Lähipiirissä kaksikon bisset menivät niin sanotusti ikeniin, jolloin heräsi ajatus oikean panimon perustamisesta. Vuonna 2014 löytyi sopiva halli Kiviruukista, Espoon Kivenlahden teollisuusalueelta. Mukaan pyydettiin Eero ja Topi, ja ensimmäinen kaupallinen olut – 101 California Pale Ale – löysi tiensä baarikärpästen nieluihin helmikuussa 2015.

Kunnollinen bisse maistui ravintoloissa, ja Fat Lizard sai laatu-uskovaisten oluthifistelijöiden keskuudessa luotettavan maineen. Oli vain yksi ongelma: kaikki olut oli jatkuvasti myyty loppuun, eikä tekijöille jäänyt itselleen juotavaa. Täytyi kasvattaa kapasiteettia. Panimon muutto Otaniemeen pääsiäisenä 2017 kasvatti tuotantoa monikymmenkertaiseksi, ja valikoima laajentui hanaoluiden lisäksi tölkkitarjontaan kautta maan.

Vuonna 2018 saimme panimomme yhteyteen oman olutkaupan, ja kumppaniravintolamme avasi ovensa aivan kivenheiton päähän tehtaasta. Fat Lizard Brewing Co. työllistää nyt 10 henkilöä, eikä tekijöille edelleenkään riitä olutta omaan käyttöön. Oispa kaljaa.


Vierailulle panimoon?

Järjestämme torstaisin panimovierailuja 10–20 hengen ryhmille hintaan 25€/hlö. Vierailun aikana tutustutaan kattavasti oluenvalmistukseen ja pienpanimotoimintaan. Kysy sopivaa aikaa sähköpostitse cheers@fatlizard.beer.

”Paljon parempi ku joku paska mikroautoilu.”
– asiakaspalaute

Jengi

Heikki ”Hessu” Ylinen
Toimitusjohtaja, juova johtaja
+358 40 755 6025

Tuomas ”Topo” Koskipää
Logistiikka, ihmeteot

Eero Kukko
Myynti, tykitys
+358 44 971 0924‬

Topi Kairenius
Luova johtaja, itikkakokki
+358 45 667 4838

Jesse King
Panomies, surffikuningas

Oskari Korpelainen
Konevelho, asioiden ajaja

Netta Vinkvist
Laborantti, laatuniekka

Leevi Askola
Kuljettajien suurvisiiri

Eelis Seppänen
Taloushallinto, numerohärkä

Jonne Järvinen
Myyntipanostaja, luurihaukka

Sähköpostit: etunimi@fatlizard.beer


Fat Lizard Brewing Co.

Lämpömiehenkuja 3, 02150 Espoo.
+358 9 231 65432
cheers@fatlizard.beer